Hyvä yo-vastaus

Paluu Hakemistosivulle

Hyvä vastaus on selkeästi jäsennelty ja siinä käytetään selkeää asiasuomea. Luettelomaisia vastauksia ei hyväksytä. Vastaa siis aina kokonaisilla lauseilla. Käytä luettavaa käsialaa. Tikkukirjaimia ei käytetä yo-vastauksissa.

Aloita aina vastaaminen jäsentelyllä. Tähän asiaa pitää kiinnittää huomiota! Mieti ensin, miten vastaat. Kerää muististasi asiaan liittyvää tietoa. Aloita määrittelemällä käsitteet, rajaamalla tarkastelun kohdetta tms.

Lue tehtävänanto huolella ja tee kaikki, mitä käsketään. Jos kysytään useaa asiaa, kaikki täytyy ottaa huomioon ja tämä tulisi myös selkeästi näkyä vastauksessa. Kiinnitä huomiota kysymyssanoihin.

Kirjoita jokainen vastaus erilliselle arkille. Yksi vastaus kirjoitetaan kokoarkille (konsepti), sen ensimmäiseltä sivulta alkaen. Muut vastaukset laitetaan sen sisälle numerojärjestyksessä. Kysymystä ei toisteta vaan merkitään oppiaineen nimi ja kysymyksen numero eli psykologian kolmoskysymys: PSYKOLOGIA 3 tai PS 3. Vastausta voi jatkaa toiselle paperille. Merkitse selkeästi, minkä kysymyksen jatko on kyseessä. Esseevastauksessa ei käytetä väliotsikoita.

Tehtäviä on 10. Vastaat kuuteen. Ole tarkkana. Ei kannata jättää vain viittä vastausta. Hyvillä yleistiedoilla saat 1-2 pistettä lähes mistä tahansa kysymyksestä. Useampiosaisessa tehtävässä vastaa kaikkiin kohtiin (a, b, c). Joskus saattaa olla vaihtoehtoisia tehtäviä (A tai B). Tällöin vastaat vain toiseen. Yliviiva ylimääräiset vastaukset selvästi. Myös suttupaperit tulee yliviivata ("henkselit päälle"). Kaikki paperit palautetaan kokeen valvojalle. Tarkista, että jokaisessa paperissa on oikeat tiedot: oma nimesi, oman koulusi leima ja kokelasnumero. Ainereaalissa vastauksia ei kirjoiteta puhtaaksi. Vastauksessa käytetään lyijykynää. Tarpeen mukaan saa käyttää värejä, paitsi punaista väriä.

Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) ohjeet (päivitetty joulukuussa 2006)

YTL:n verkkosivut

Kypsyyttä osoittavan vastauksen tunnusmerkit:
— kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen
— tehtävän kannalta olennaisia tietoja on riittävästi; vastauksen pituus ja detaljitietojen määrä eivät sinänsä ole ansioita
— syitä ja seurauksia tarkastellaan asianmukaisesti eri näkökulmista
— esitetyt väitteet perustellaan selkeästi
— asioiden käsittely ilmentää tietojen ja taitojen itsenäistä hallintaa ja kykyä niiden soveltamiseen
— tehtäviin liittyviä aineistoja käytetään tarkoituksenmukaisesti
— esitetyt tiedot asetetaan laajempiin asiayhteyksiin
— erityisesti pohdiskelua edellyttävissä tehtävissä erotetaan tosiasiat, perustellut kannanotot ja mielipiteet.

Heikon vastauksen tunnusmerkit:
— suorituksessa on selviä asiavirheitä
— ajatukset on ilmaistu epäselvästi tai epätarkasti
— esitetyt tiedot osoittavat, että kokelas on käsittänyt tehtävän väärin, tai ovat muuten selvästi epäolennaisia
— vastaus rakentuu pelkästään mielipiteiden varaan.

Yleisten arvosteluperusteiden lisäksi painotetaan kunkin reaaliaineen luonteen mukaista esitystapaa ja kielenkäytön täsmällisyyttä.

Opettaja antaa alustavat pisteet, lopullisen arvioinnin tekee YTL:n sensori. Arviointia koskevat YTL:n ohjeet:
Kustakin vastauksesta annetaan pistemäärä kokonaisin numeroin 0—6, jokeritehtävästä 0—9. Myös nollan arvoinen suoritus on pisteitettävä ja otettava vastausten lukumäärää laskettaessa huomioon. Jokeritehtävien arvostelussa vastaavat pistemäärät 0—3 tavanmukaista arvostelua, 4 ja 5 neljää, 6 ja 7 viittä sekä 8 ja 9 kuutta tavallisen tehtävän pistettä.

Pistevähennykset: Jos suoritus on epäselvä, sekava tai huomattavan epäsiisti, sen pistemäärää voidaan alentaa. Alentamisen syy on tällöin merkittävä koesuoritukseen. Jos kokelas jättää arvosteltavaksi ainekohtaisen enimmäismäärän ylittävän määrän vastauksia, katsotaan kokeen muodostuvan niistä 6/8 vastauksesta, joiden pistesumma on pienin. Kokeen muodostavat tehtävät valitsee lautakunta. Jos kokelas jättää samaan tehtävään useamman kuin yhden vastauksen, tehtävä arvostellaan pienimmän pistemäärän antavan vastauksen mukaan.


Paluu Hakemistosivulle